Snowpark uutiset

Suomi Tour fiilikset

Suomi Tour fiilikset

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna Suomen Lumilautaliitto järjesti Suomi Tourin ensimmäistä kertaa Iso-Syötteellä. Perjantaina haettiin jo iso kasa kisalippuja, kun kilpailijat tulivat harjoittelemaan ja testaamaan parkkia sekä laskemaan pyydaa.

Lauantaiaamu valkeni talvisena ja taivaalta tiputteli lunta. SnowPark oli suljettuna kilpailijoille ja parkkitiimi oli laittanut mestat tuttuun tapaan timanttiseen kuntoon. Lauantaina kisattiin slopessa sekä tyttöjen että poikien groms- ja rookie- & naisten- ja miesten-sarjoissa. Osanottajia oli yhteensä reilu 40, joista neljännes suomen rajojen ulkopuolelta. Kilpailuun ottivat osaa mm. Tumeke Snowboarding harjoitusleirillä olevat Uusi-Seelantilaiset, lisäksi osallistujia oli myös muualta Euroopasta.

Slope rata alkoi parkin ylhäältä ja ensimmäisenä obstaakkelina oli suora reili ja timantti, seuraavana kaksi hyppyrikumpua, joissa molemmissa kolme eri kokoista linjaa sekä lopuksi vielä reili. Heatit käytiin sekaisin niin, että kaikki sarjat laskivat yhden kierroksen kerrallaan. Päivän aikana nähtiin hienoja ja luovia runeja joka sarjassa. Syötteen omat laskijat pärjäsivät hienosti kun Sami Kallo otti voiton Rookie pojissa ja Tynin veljekset Jukka ja Joel sijoittuivat toiseksi ja kolmanneksi miehissä.

Sunnuntain kisa laskettiin Iso-Syöte FreerideParkissa. Metsään raivattuun rinteeseen on rakennettu puusta luonnonmuotojen lisäksi puisia hyppyreitä ja droppeja. Tämä oli kaikkien aikojen ensimmäinen freeride kilpailu Suomi Tourissa ja jengi tuntui alkuun suhtautuvan lajiin hieman varauksellisesti. Kun kisa lähti käyntiin porukka syttyi ihan liekkeihin ja FreerideParkissa nähtiin jos jonkun näköistä laskulinjaa ja temppua! Jengi ei myöskään malttanut kisan jälkeen lopettaa laskua, vaan jäi FreerideParkkiin vielä iltapäiväksi laskemaan.

Niko Häggmanin kuvat lauantailta ja sunnuntailta ladattavissa omaan käyttöön tästä.

Muistakaa mainita Niko kuvaajaksi, Instassa @niko_mikael

TULOKSET

Täydelliset tuloslistat fsa.fi

SLOPE

Grom tytöt 1. Eveliina Taka / Grom pojat 1. Valtteri Kautonen 2. Aatu Partanen 3. Baniel Bohinc

Rookie tytöt 1. Iina Puhakka 2. Carola Niemelä 3. Sini Lehtinen Rookie pojat 1. Sami Kallo 2. Juho-Joonas Laine 3. Saska Halmes

Open naiset 1. Ella Klemola 2. Sara Karttunen/ Open miehet 1. Rehnberg Mikko 2. Joel Tyni 3. Jukka Tyni

FREERIDE

Grom tytöt 1. Eveliina Taka / Grom pojat 1. Aatu Partanen 2. Nooa Kervinen 3. Rory Johns

Rookie tytöt 4. Sini Lehtinen 5. Carola Niemelä 6. Sirja Niemi/ Rookie pojat 4. Kiril Rikkilä 5. Nooa Tenkanen 6. Saska Halmes

Open naiset 3. Ella Klemola 4. Sara Karttunen/ Open miehet 1. Siim unison 2. Jukka Tyni 3. Aleksi Nevakivi