Snowpark uutiset

WST Pro sarjan ensimmäiset pisteet jaettiin Laaxissa

Eilen jännitettiin Burtonin European Openin Slopestylen finaaleja. World Snowboard Tourin Pro sarjan käynnistäneet kisat käytiin Itävallan Laaxissa.

WST:n uusi kiertuerakenne sekä pistelistat on tekijöidensä mukaan luotu edesauttamaan lajin läpinäkyvyyttä ja jatkuvuutta, sekä helpottaa ammattilaisuuteen pyrkiviä nuoria urheilijoita. Pro series kiertueeseen kuuluu kolme osakilpailua joissa valitaan voittajat slopestylessä sekä paipissa. Eliitti tason lisäksi kietueella kilpaillaan kansaivälisellä, kansallisella ja alueellisella tasolla, yhteensä osakilpailuita on yli 200.

Pro Sarjan lisäksi WST on aloittanut uudenlaisen, yhdistetyn pistelistauksen, “World Snowboarding Points Lists (WSPLs)”, johon kerätään pisteet kaikista maailman varteenotettavista lumilautakilpailuista, sekä World Snowboard Tourin omista, että muiden järjestämistä. Listan tavoitteena on tarjota mahdollisimman paikkansapitävä ja läpinäkyvä listaus mailman parhaista lumilautailijoista.

Kuudestoista Burton European Open oli ensimmäinen Pro Seriesin osakilpailu. Korkealuokkaisen kisan teemana oli havaii, joka näkyi kekseliään radan kaikissa osioissa. Finaaliin osallistui 32 mies- ja 16 naiskilpailijaa. Kaikki kisoihin kutsutut urheilijat pääsivät finaaliin, sillä karsinnat jouduttiin lumisateen ja kovan tuulen takia perumaan. Tästä johtuen kilpailijat saivat normaalin kolmen runin sijasta vain kaksi laskua, joista parempi jäi voimaan.

Enni avasi hienosti Pro kiertueen pistetilinsä sijoittumalla kolmanneksi, onnea! Hopeaa nappasi Jamie Anderson(USA) ja voiton viime viikon X Gamesejen pronssimitalisti Christy Prior (NZ).

Miehissä Ståle Sandbech(NOR) nappasi voiton upella laskullaan joka sisälsi FS 540 Nosetapistä Cab 540, FS Blunt 270 ulos, Tupla Crippler Indy, BS1260 Mute, Cab 1260 Melon ja FS 1080 Indy. Mark McMorris (CAN) jäi toiseksi, hänen runissaan nähtiin bäkki triplakorkki 1440, jonka ländi ei kuitenkaan ollut täydellinen. Torstein Horgmo (NOR) tuli kolmanneksi.

Pipen tulokset, naiset:

1. Clark, Kelly(USA) 85.24

2. Kim, Chloe(USA) 84.62

3. Purtschert, Nadja(SUI) 62.75

Pipen tulokset, miehet:

1. Podladtchikov, Iouri(SUI) 90.25

2. Hirano, Ayumu(JPN) 88.75

3. Habluetzel, David(SUI) 84.99

Muut WST Pro Seriessin kisat:

Grand Prix, Mammoth, USA 2. – 7. Helmikuu 2015

Burton US Open by MINI, Vail, USA 2. – 7. Maaliskuu 2015

Jutussa käytetty tietoja World Snowboard Tourin sivuilta: worldsnowboardtour.com